keskiviikko 31. elokuuta 2016

Hätämaan tietäjä


Hätämaan tietäjä ei juuri esittelyjä kaipaa. Haapaveden, Pulkkilan ja Piippolan seudulla tietäjän tarina on tuttu lähes kaikille. Siltä varalta, että blogiin eksyy lukijoita myös muualta Suomesta, voi alkajaisiksi lukea artikkelin Wikipediasta.

Kerätessäni aineistoa nälkävuosiesitykseen hankin antikvariaatista pohjois-pohjalaisen osakunnan kotiseutujulkaisun, johon sisältyi myös L. Merikallion artikkeli Hätämaan tietäjä. Myös sanomalehtiarkistosta löytyi useita lehtijuttuja aiheesta. Koska suuri osa sukujuuristani on Haapavedellä ja muualla Pyhäjokilaaksossa, ryhdyin selvittämään, olisiko minulla ja maineikkaalla tietäjällä yhteisiä esivanhempia. Ei ollut, mutta yllättäen netistä ei löytynyt yhtään julkista sukupuuta. Lisäksi halusin tietää, mitä kirkonkirjat kertovat tästä kansanparantajasta ja tietäjästä - löytyisikö rippikirjoista merkintöjä sakoista tai käräjistä vai oliko tietäjä tavallinen seurakuntalainen muiden joukossa. Esipolvitauluineen kirjoitus olisi venynyt turhan pitkäksi, joten tarkemmat sukutiedot joskus lähiaikoina.

Hätämaan Jussin lääkepulloja
Kuva: L. Merikallion artikkelista Hätämaan tietäjä

Juho Aaponpoika Luomajoki syntyi Haapavedellä 11.12.1843. Perhe asui Ainalin kylässä, Leppiojan tilalla nro 19. Tilalla asui kolme sukupolvea - Juhon isän isä, isän sisaruksia ja näiden lapsia. Juho oli perheen toinen lapsi, sillä isoveli Heikki oli syntynyt vuotta aiemmin.

Juhon ollessa vielä lapsi perhe muutti Kärsämäelle, Sydänmaankylälle, Luomajoen tilalle nro 45, missä perheen sukunimeksi vakiintui Luomajoki. Juhon isoveli Heikki kuoli, mutta perheeseen syntyi nuorempia sisaruksia - neljä poikaa ja kuusi tyttöä.

Kastemerkintä Haapaveden kirkonkirjoissa
Kuva: Digitaaliarkisto
Vajaan seitsemäntoista vuoden iässä, vuonna 1860 Juho oli jo riittävän vanha pärjätäkseen omillaan, ja hän muutti yksin, ilman vanhempiaan ja perhettään takaisin Haapavedelle. Rippikirjan mukaan hän oli hyvämaineinen, mutta kristinopin tuntemus oli puutteellinen, eikä hän vielä ollut päässyt ripille. Muu perhe palasi torppareiksi Haapavedelle neljä vuotta myöhemmin.

Hätämaan tietäjä kansan kertomana -kirjan mukaan Juho muutti Haapavedeltä Pulkkilaan, Hätämaan tilalle vuonna 1869. Pulkkilan kirkonkirjojen mukaan muuttovuosi oli kuitenkin 1871. Vuoden 1871 heinäkuussa uudistilallinen Juho Aaponpoika Luomajoki solmi avioliiton itsellisen lesken Saara Greta Antintytär Savikosken kanssa. Itse Hätämaan tila oli kokenut kovia äskettäisten nälkävuosien aikana, sillä pahimman nälkätalven kääntyessä kesäksi, noin puolet talonväestä oli kuollut vain parin kuukauden sisällä. Nyt tilalle asettuivat Juho ja Saara sekä Saaran edellisen avioliiton poika ja tytär. Saara-vaimo oli syntynyt paikkakunnalla, mutta hän oli asunut edellisen miehensä kanssa Haapaveden Ojakylällä.

Juho Luomajoki ja Saara Greta Savikoski vihittiin Pulkkilan pappilassa kesällä 1871
Kuva: Digitaaliarkisto

Ensimmäinen merkintä Juhon tavallisuudesta poikkeavasta elämäntyylistä löytyy Pulkkilan rippikirjasta 1867-1880, jossa pappi on kirjoittanut nimen yläpuolelle trollkarl, poppamies. Lukutaito ja kristinopin osaaminen näyttää kuitenkin sujuneen kohtalaisesti, ja ehtoollisellakin Juho on käynyt likimain vuoden välein. Mikään ei viittaa siihen, että kirkko olisi erityisemmin moittinut Juhon toimia.

Tavallinen kansa ei vielä ollut tottunut turvautumaan lääkäreihin. Vuonna 1881 Kestilässä oli liikkeellä rokkotautia, mutta kunnassa ei ollut lääkäriä, apteekkia eikä rokonistuttajaa. Haapavedellä olisi kyllä ollut piirilääkäri ja apteekkari, mutta koska ihmisillä ei juuri ollut asiaa Haapaveden suunnalle, he mieluummin turvautuivat Hätämaan apuun. Ei ihme, että vuonna 1882 Hätämaan tietäjän sokeutuminen herätti huolta:
Tuo mainio tietäjä, joka asuu Haapaweden ja Pulkkilan rajamailla Juho Hätämaa, jonka tykönä on kulkenut paljo taikauskosia awun hakijoita
On itse tullut turmioon
Silmät päässä pilautunut
Tuskan kanssa tuntuwaisen
Eikä tullut helpotusta
Kotikonstista kowista
Täytyi anoa apua
Noita-akan ammatista
Waan kun ei akka apua saanut
Tuli turwa tohtorihin.
Mihinkä wain nyt taikauskoset warsin osaa, jos Hätämainen tulee aiwan sokiaksi niinkuin ihmiset luulottelewat.
Vuosien 1881-1890 rippikirjasta ei Juhon kohdalta enää löydy merkintöjä vuosittaisesta ehtoollisesta. Saara-vaimo sen sijaan on vielä ehtoollisella käynyt. Mielenkiintoista on, että Juhon kohdalle on ilmestynyt maininta rikoskirjan merkinnästä nro 583. Löytyisikö rikoskirjasta seikkaperäisiä selvityksiä poppakonsteista?

Digitaaliarkisto katsoo rikosluetteloiden olevan käyttörajoitettua aineistoa, jota voi tarkastella ainoastaan arkistolaitoksen sisäverkossa. Sukuhistoriallinen yhdistys sen sijaan pelastaa - Pulkkilan seurakunnan rikoskirjat löytyvät Asikirjoja-otsikon alta, ja ne ovat yhdistyksen jäsenmaksun maksaneille vapaasti tutkittavissa.

Pulkkilan pappia eivät parantajantaidot, taikuus tai poppakonstit näytä kiinnostaneen, sillä yllättäen Juho Hätämaan rikokseksi paljastuu tuiki tavallinen metsänhaaskuu:
Talollinen Juho Aaponpoika Hätämaa eli Luomajoki. Syytetty s.k. (=syyskäräjillä) 1885 Pyhäjoella metsänhaaskuusta (skogsåverkan), mutta päätöksellä Lokak. 14. p. vapautettu syytöksestä.
Vaikka moni sai avun Hätämaan tietäjältä, monelle käynti oli yhtä tyhjän kanssa. Joskus Hätämaassa vierailu jopa pahensi tilannetta entisestään:
Mielivikaiseksi tuli Hätämaan luona eräs talonpoika Työkkö eli Räinä nimeltä, kotoisin Lumijoelta. Miestä oli waiwannut hermoheikkoisuus ja sentähden oli hän neuwottu tuon kuuluisan "poppamiehen" Hätämaan luo. Siellä oli hän parannuksilla 8 wiikkoa, mutta tuo parantuminen onnistui niin huonosti, että mies mieliwikaisena sieltä kotiansa palautettiin. Suotawa olisi että moisten poppamiesten ammatti ajoissa ehkäistäisiin, jott'eiwät he wahingollisilla lääkkeillään ja parantumiskeinoillaan saisi yhä useampia tuhotöitä tehdä. Mainittu poppamies on ylt'yleensäkin täällä Pohjan perukoilla tunnettu ja wirtailee hänen luoksensa alituisesti taikauskoista kansaa idästä ja lännestä.
Siinä missä tietäjä keräsi kansalta kiitosta, lehdistöstä kuului soraääniä. Ehkä taikauskon aika alkoi olla ohi ja nykyaikainen lääketiede vallata sijaa:
Se waan on suuresti kummastuttawaa, että tuommoisten puoskarien annetaan aiwan rauhassa harjoittaa ammattiansa; siitä waan kerrotaan aiwan tyynesti ikäänkuin huwin wuoksi, ja luwallisesta elinkeinosta ainakin, josta kansan epäuskoinen luulo warmistuu ja pitää tätä aiwan oikeana ja oikeutettuna. Ja waikka tästä on ihan selwän selwä lakikin woimassaan, niin hywin tietäjälle kuin tietäjän etsijällekin, niin sitä ei täytetä tuskin milloinkaan!


Lähteitä ja lisää lukemista:
Merikallio L.: Hätämaan tietäjä. Teoksessa Jouko - Pohjois-pohjalaisen osakunnan kotiseutujulkaisu. Helsinki, 1914.
Koskela et al.: Hätämaan tietäjä kansan kertomana. Oulu, 1975.
Kaiku 8.7.1882, nro 27
Oulun Ilmoituslehti 15.4.1891, nro 41
Kaiku 4.6.1881, nro 22

Digitaaliarkisto:
Haapaveden seurakunta, syntyneet ja kastetut 1828-1850
Pulkkilan seurakunta, vihittyjen luettelo 1819-1879

Suomen sukuhistoriallinen yhdistys ry:
Haapaveden seurakunta, rippikirja 1833-1839, 19 Leppioja
Kärsämäen seurakunta, rippikirja 1847-1854, 45 Luomajoki
Kärsämäen seurakunta, rippikirja 1854-1864, 45 Luomajoki
Kärsämäen seurakunta, muuttaneet 1840-1872
Haapaveden seurakunta, rippikirja 1862-1869, sivu 536
Pulkkilan seurakunta, muuttaneet 1822-1876
Pulkkilan seurakunta, rippikirja 1867-1880, Leskelän kylä, Hätämaa (vain jäsenille)
Pulkkilan seurakunta, rippikirja 1881-1890, Leskelän kylä, Hätämaa (vain jäsenille)
Pulkkilan seurakunta, rippikirja 1891-1900, Leskelän kylä, Hätämaa (vain jäsenille)
Pulkkilan seurakunta, asiakirjoja 1883-1940 (vain jäsenille)


tiistai 9. elokuuta 2016

Höyryvaunu liikkeelle


8.8.1861 Helsingistä lähti kohti Pasilaa Suomen ensimmäinen höyryveturi. Porin Kaupungin Sanomia uutisoi tapauksesta seuraavasti:

Ensimmäinen höyrywaunu Suomessa lähti wiime torstaina iltapuolella ensikerran liikkeelle, kulkien Helsingin kaupungista Fredriksber'in majapaikkaan ja walmistettua rautatietä, joka taipale on noin 3 suomen wirstaa. Useampia kertoja kulettiin edestakasin, joka kerta aina paremmalla kyydillä, ja wihdoin lastiwaunuilla, joissa oli radan tasoittamiseen tarwittawaa hiekkaa ja soraa. Tämä koetus-ajo oli kaikin puolin tyydyttäwäinen. Lähestulleet katsojat kaikesta säädystä kohottiwat, innostettuna nähdessänsä tätä uutta arwollista tapausta, ilo-ääniänsä terwetuliaisiksi tälle höyryä puhaltawalle Ilmariselle. - Tästä juohtuu mieleemme, että ensimmäinen, 30 wuotta sitten Suomenmaan eli nimenomaan Saimaan wesiä poleskelewa, hra Arpin rakennuttama, höyrylaiwaki oli nimeltänsä Ilmarinen.

Kesti kuitenkin vielä yli kymmenen vuotta, ennen kuin Pohjanmaalla oli aika ryhtyä valmistaviin toimiin aiotun rautatien vuoksi. Vuonna 1873 kuntakokoukset saivat tehtäväkseen miettiä, miten kunnat osallistuisivat rautatien kustannuksiin.

Suomen ensimmäinen höyryveturi Ilmarinen.
Kuva: Suomen rautatiemuseo, O. Lehtonen.
FinnaCreative Commons.

Ylivieskan kuntalaiset lupautuivat maksutta luovuttamaan kaiken rautatielle tarvittavan viljelemättömän maan. Lisäksi kaikki työhön kykenevät 18-50-vuotiaat miehet osallistuisivat rautatien rakentamiseen kolmen päivän ajan. Tämän arvioitiin tekevän yhteensä 3000 päivätyötä.

Oulaisissa rautatielle luvattiin kaikki tarpeellinen metsämaa, mutta viljelysmaasta oulaistelaiset halusivat korvauksen valtion varoista. Päivätöihin oulaistelaiset eivät sen sijaan suostuneet, sillä katovuodet olivat rasittaneet kuntalaisia.

Koska tulevan rautatien linjaus ei ollut selvä, asiaan otettiin kantaa myös Haapavedellä. Köyhyyteensä vedoten haapavetiset kieltäytyivät antamasta hankkeelle minkäänlaista apua ja luovuttamasta muuta kuin viljelemätöntä maata. Yleinen suhtautuminen rautatiehen oli torjuva, sillä ilman rautatietä oli tultu toimeen tähänkin asti, eikä sitä näin ollen tarvittaisi jatkossakaan. Rautatie olisi kunnalle yhtä vahingollinen kuin kuntaan perustettu kansakoulu, joka opetti lapset laiskoiksi. Linjasta poikkesi vain komissionimaanmittari Claudelin, joka lupasi sata päivätyötä manttaaliosuutensa mukaan.

Parinkymmenen vuoden aikana haapavetisten mielipide ehti muuttua, sillä kun vuonna 1896 ryhdyttiin suunnittelemaan ratalinjaa Kajaanista Kestilän, Pulkkilan ja Haapaveden kautta Oulaisiin, rautatietä ei enää vastustettu lainkaan. Vaikka hanke kaatui, Haapavedellä ei luovutettu. Keski-Pohjanmaan radan linjausta suunniteltaessa oli Haapavesi innokkaasti ajamassa rautatietä kuntaan. Sanomalehti Louhen mielipidekirjoituksessa syytettiinkin haapavetisiä "rautatiekiihkosta" ja "rähinästä" sekä siitä, että he pitivät Haapavettä maailman napana. Rähinästä ei ollut apua, vaan rata rakennettiin Ylivieskasta Nivalan ja Haapajärven kautta Iisalmelle.

Kuulutus Oulun rautatien avaamisesta
Kokkolan Lehti, nro 44, 2.11.1886

Rautatie toi Oulaisiin tuulahduksen suuresta maailmasta. Juhlajuna Helsingistä lähti kohti pohjoista 29.10.1886 mukanaan joukko Suomen johtohenkilöitä aina Mechelinistä Topeliukseen. Sievistä kyytiin nousi maakauppias Haikola, Ylivieskasta entinen valtiopäivämies Päivärinta ja Oulaisista kauppias Brander. Juhlajunaa oli vetämässä kaksi veturia, ja siinä oli viisitoista vaunua, joista kaksi oli salonkivaunuja, neljä ensimmäisen luokan vaunua ja viisi toisen luokan vaunua. Kullakin matkustajalla oli oma, määrätty paikkansa junassa. Kokkolan asemalla asemahuone oli koristeltu köynnöksin ja lipuin. Kymmenen minuutin pysähdyksen aikana soittokunta ehti soittaa muun muassa Vaasan marssin. Kannuksessa juhlavieraat söivät päivällistä. Ylivieskassa juna pysähtyi sen verran, että väki ehti ihailla Kalajoen ylittävää, 110 jalan pituista siltaa. Oulaisiin saavuttaessa ilta alkoi jo hämärtää, mutta asema oli komeasti valaistu ja väkijoukko tervehti junaa riemu- ja eläköön-huudoin.

On sanottu, että radanrakentajien ansiosta Pyhäjoesta kehittyi huomattava rapujoki, mutta toivatpa rautatien paikkakunnalle kuljettamat työmiehet mukanaan myös uuden juoman, vaarin kaljan, jota Kaiku-lehdessä kuvattiin seuraavasti:

Hyi ruokotonta!
Ja vielä se tenhoksi tekeepi,
iloiseksi innostaapi,
saapi naiset naurusuulle,

miehet mielelle hyvälle.


Lähteitä ja lisää lukemista:
Turunen, Harri: Oulaisten historia 1860-luvulta 1980-luvulle. Oulainen, 1986.
Ruokonen, K. A.: Haapavesi ennen ja nyt I. Lahti, 1948.
Porin Kaupungin Sanomia, nro 33, 17.7.1861
Oulun Wiikko-Sanomia, nro 36, 6.9.1873
Oulun Wiikko-Sanomia, nro 38, 20.9.1873
Louhi, nro 75, 24.6.1896
Louhi, nro 1, 3.1.1905
Waasan Lehti, nro 88, 3.11.1886
Kokkolan Lehti, nro 44, 2.11.1886
Kaiku nro 42, 27.5.1885